Minun käpy, ei ollenkaan sinun!

Ulkona tuuli ulvoo niin samperisti, ettei oo tosikaan. ehän ei estänyt meitä lähtemästä ulos :D Onneksi ei ollu märkää tai satanut, koska silloin lenkkeily olis ollut sitä, että mää vedän Pumbaa sen 500 metriä, ennenku se ottaa itte ensimmäisen askeleensa. Hyi yök, sateella on kamala ulkoilla! Kaikenlisäksi tuo otus menee sadetta suojaan meidän pihan penkin alle, joka on muutaman metrin päästä kotiovesta :D On jännää sitten sumplia remmin kanssa ja kontata melkeinpä penkin alle. :P

Tänään oltiinkin sitten kunnon lenkillä, josta just kotiuduttiin. Lenkkikaverina oli Puppe-koira, tuo vanha rauhllinen noutaja, joka vähät välittää Pumbelin riehumisesta! Ja kas kummaa, kun ei koirakaveri innostunut riehumaan, oli meijän pojalla toinen vaihtoehto: kävyt! Koko matka melkein sujuikin niin, että Pumba sai vimpulakohtauksia ja leikki jokaisella vastaantulevalla kävyllä. Välillä piti ylpeästi kantaakin niitä suussa (ihan ku sikari ois ollu sillä huulessa!).
Pumban onneksi mentiikin semmosia reittejä, missä niitä käpysiä oli huuuuuurjan paljon. Tuuli niin pirkuleen kovaa, ettei uskallettu ylittää meren tuntumassa olevaa pitkää siltaa. Pumba oli kieltämättä hauskan näkönen, kun se yritti laukata vastatuuleen, silmät sirrillä ja korvat luimussa. Eteenpäin se pääsi kyllä, vaikkakin hitaasti :)

Ja Pumban lemppari ihmisiin kuuluu ystäväni Hookoo, joka toi nameja Pumballe! Nammnam :) (ja kiitos!)

Nyt onkin jo aika sitten lähteä töihin, jonne Pumba pääsee mukaan, "terapiakoiraksi" :D Vaikka tuo taitaa vaan makoilla ja kuorsata loppuillan... :)